Spend every penny on your dreams

Olen viettäny viimiset vuorokauet ympäri lentokenttiä ja on ollu aikaa ajatella. Castlebarista lähin tiistaina 25.11 kohti Dublinia itkuisten hyvästien jälkeen. Perheen lapsille sanoin viimisen kerran että "I love you", ja hostäitin kanssa itkettiin kilpaa juna-asemalla ja halattiin ja kumpiki sano, ettei voi ikinä kiittää toista tarpeeksi.

Dublin on yhtä söpö ku ennenki. Siinä kaupungissa vaan on sitä jotain. Se on ihan ku koti. Hostisä sano mulle, että koti on siellä missä sydän on. Dublinista otin bussin Mullingariin keskiviikkona, Bobby Horan oli yhtä mukava ku ennenki. Jätettiin hyvästit ja turistiofficessa kysyttiin haluanko Niall Horanin osotteen? Randomia. Mullingar oli rakkaus.

En jaksanu alkaa maksamaan kolmatta hostelliyötä ja säilytyspaikkaa laukuille, joten tiedossa oli taas öitä lentokentillä.Torstaina kolmen aikaan päivällä leiriydyin Dublinin lentokentälle odottelemaan. Ja odottelemaan. Odottelemaan. Skypetin irkkuperheen kanssa, ne sano että on ikävä ja että eihän mulla ole kylmä. Naurettiin posket kipeiksi. Taisin majottua sinne Dublinin kentälle yli 20 tunniksi, lento lähti vähän jälkeen puolen päivän perjantaina. Ja nyt istun Tukholmassa, 3A portilla oottaen lentoa Helsinkiin. Näin täällä Tukholmassa ekaa kertaa pitkään aikaan julkisella paikalla jotain suomen kielistä: Tervetuloa. Hämmästelin sitä, miten on tuttu kieli, mitä tapahtuu -ai niin, olen Ruottissa ja kohta Suomessa. Hätkähän joka kerta ku kuulen jonku puhuvan suomea, ja ihan liian outoa että huomisesta lähtien joutuu meikäläinenki sillä pärjäämään. Just nyt täällä joku mies puhuu suomea ja tuijotan sitä suu auki.

Puoleen vuoteen mahtu paljon. Englanti, Espanja, Irlanti. Lontoo, Bilbao, Pamplona, Peniscola, PortAventura, Olite, San Sebastian, Madrid, San Fermin, Castlebar, Westport, Croagh Patrick, Old Head Beach, Galway, Dublin, Mullingar, Ballinna, ja vaikka mitä muita paikkoja ja seikkailuja. Paljon unohtumattomia hetkiä ja ihmisiä. Monelle ihmiselle joita olen tavannu olen niin kiitollinen, että just ne on tullu vastaan ja on tehny tästä reissusta ikimuistosen. Mulla on jo nyt mahoton ikävä takasi Irlantiin, ja vaikea kuvitella että muutaman tunnin päästä olen takasi Suomessa. Olen niin tyytyväinen, että puoli vuotta sitte lähin yksin reissuun, vaikka monet vastaan ponnisteliki. Vielä olen elossa, ja mulla on yks vinkki joka ikiselle: ostakaa menolippu ja lähtekää. Jos haluat tehä jotain niin tee, äläkä välitä mitä muut ajattelee. Se on sinun elämä mitä elät, ja sulla on mahollisuus vaikuttaa, tarviiko myöhemmin katua vai ei.

You only live forever in the lights you make.

When I can hardly walk and my hair is falling out, we'll still stay up till morning

Laitan vieläki teehen niin paljon sokeria, että se maistuu ällömakealta mutta on silti hyvää. 

Tänne tuli uus au pair tänne perheeseen, koska minä lähden (ja edelleen liian pian).

Se anto mulle postikortin, missä luki että mulla on koti ja ystävä Barcelonassa. Ja kiitti kaikesta. 

Näen kaks maailman siisteintä ihmistä ihan pian, silakat lähtee nimittäin ongelle.

Olen pakannu, purkanu, viettäny öitä lentokentillä, pikaruokapaikassa, lentokenttien lattioilla, ja niin räkäsissä ku ihanissaki hostelleissa. Ja eiköhän tässä vielä muutaman kerran ehi yötä lattioilla viettää ja voi varmaan ties missä nukkua ennen ku Suomen kulmille tai palaan.

Ja ihan ku me ikinä Ellin ja Sussen kanssa osattais nukkua ku me nähään? 

She said it was something that she won't forget, having no regrets is all that she really wants

Koitan vieläki olla ajattelematta että lähen ihan kohta. Liian kohta. Eka kuukausi Irlannissa meni siihen että totuttelin kaikkeen, toka kuukausi varmaanki siihen että nautin kaikesta ja viiminen kuukausi siihen että panikoin ja pelkään lähtöä entistä enemmän. 

On ihan ok palata Suomeen, koska joulukuulle on niin kaikkea kivaa suunniteltuna; Ellin ja Sussen näkeminen vihdoin ja viimein, R-live, Jokereiden pelit Hartwallilla, Tuubi -ohjelman kuvaukset, Elastisen keikka ja sekä tietysti joulu ja oman perheen näkeminen, sekä myös muuiden ystävien näkemistä, Gerard Wayn keikkaa unohtamatta. Silti kuitenki se ajatus, että lähen Irlannista tosi pitkäksi aikaa pois on pelottanu jo kauan. Tuntuu siltä, että joulukuu ja ehkä vielä tammikuuki ja ehkä eka viikko helmikuustaki menee tosi nopeaa, mutta on semmonen tunne, että keväällä iskee pakokauhu ja hulluus. Olen niin innoissani joulukuusta että poskiin sattuu hymyileminen, mutta miksi täältä pitää lähteä?

Varasin onnibussin. Ostin paidan ens kesää varten, Amsterdam. Rakastuin Night Changes -biisiin ja pelkään että kuuntelen sitä liikaa. Se soi replayna koko ajan. Menen kohta takas Dubliniin, kaupunkiin joka on minun suuri rakkaus, mutta ei se tunnu samalta ilman Sussea. Elli kunpa tulisit kans ens kesänä reissuun. Meiän naapuriin on muuttanu mies jolla näkyy laivoja ikkunasta. Tämä kolmevuotias tyttö tässä perheessä sanoo mulle melkein joka päivä että "I love you" ja mie vastaan "I love you too". 

Menin tänään juomaan lempismoothieta lempikahvilaan. Eli yellow mellowia O'briensiin. Siinä penkillä löhötessäni, revityt housut jalassa, hiukset varmaan ihan sekasin, takki rennosti auki ja muutenki varmaan ihan omalaatuselta näyttäen, nauraen itekseni kavereiden viesteille smoothieta ryystäen, oman pään sisällä mietin taas sitä, että onneksi en ole samanlainen ku kaikki muut, ku katoin ympärilleni. Se, ku muut istuu selkä suorassa, meikki tiptop, kalliin näköstä kakunpalaa syöden ja jotain mokka/latte/cappucinopaskaa juoden, jokin siinä vaan ei ole minua. 

Elämä jaksaa hymyilyttää vaikka varmaan itken ihan liikaa Castlebarin juna-asemalla, ellen sitten juokse koko junaa karkuun. Wispa -suklaa on parasta. Dublinin valoihin on hyvä lopettaa.

We're only getting older baby

And I've been thinking about it lately

Does it ever drive you crazy

Just how fast the night changes?

Everything that you've ever dreamed of

Disappearing when you wake up

But there's nothing to be afraid of

Even when the night changes

It will never change me and you

Tapitan tähtiin, ne tuijottaa maailmaa, päässä pyörii asioita välilt maan ja taivaan

Minne nämä viikot oikein katoaa? Onneksi tosin on paljon asioita mitä oottaa, lähetään ens kesänä Sussen kanssa Belgiaan ja Norjaan, hups? Ihan jees.Pastellivärit on myös jees, ja hassua että nyt jo tulee sellasia "Tuon laukun otan Belgiaan!" "Minkä paidan otan Norjaan?" -ideoita. Kreisii.

Käytiin Sussen kanssa Dublinissa, miten siitäki voi olla jo pari viikkoa? Oli ihan järjettömän kivaa, ja tuntuu että tehtiin vaikka mitä. Nähtiin paljon (melkein liikaa) värikkäitä ovia, ajeltiin hevoskärryillä ympäri kaupunkia, otin niskalävistyksen, nähtiin kaikkia söpöjä katuja ja kujia, oltiin yötä McDonaldsissa, juotiin Guinnesia Temple Barissa, ja leiriydyttiin hostellin käytävälle muutamaksi tunniksi nauramaan niin että poskiin sattu. One Republicin keikka oli huippu hyvä, ei itketty, mutta melkein.

Tämä viikonloppu oli kiva. Perjantai-iltana vietettiin Halloweeniä, ja ekaa kertaa pääsin viettämään sitä kunnolla. Kävin karkki ja keppos -kierroksella hostäitin ja pikkusiskon kanssa, ja yöllä lähdettiin muitten au pairien kanssa ulos. Minun piti lähteä kotiin aikasin, koska lauantai aamupäivälle mulla oli tatuointiaika, mutta hups löysin itteni kotoa puoli neljän maissa. 

Lauantaina täällä oli joku Mayo -päivä, en enää muista mikä, mutta joku spesiaalijuttu kuitenki. Jalkapallojoukkueen pelaajat oli jakamassa main streetillä nimmareita eri paikoissa, mistä sain tietää vasta autossa matkalla tatuointiliikkeeseen. Pysähdyin sitte hetken mielijohteesta urheilukauppaan ja vaikken ketään pelaajia tiedäkään, selfie oli pakollinen muisto. Ihmiset oli kovin mukavia. Lucky 7 oli täydellinen paikka tatuoinnin ottamiselle, ja Tony osas hoitaa hommansa. O Briensin smoothien ja muiden kauppojen jälkeen oli aika kiiruhtaa kotiin oottamaan x factoria. 

Tänä sunnuntaina koitin syyä perinteistä irlantilaista aamupalaa, mutta jostain syystä joku pekoni ei vaan menny alas. Tänään on ollu tosi sateinen päivä, enkä vaan tajua miten mulla on koko ajan niin kylmä. Täällä on silti tosi värikästä, tykkään tästä paikasta melkein liikaa. Ja kirjakaupoista, tämä sunnuntai oli täydellinen sunnuntai kahen kirjan ostamiselle. Vielä ku vaan jaksais lukea ne? Paperipussit ei vieläkään ole mikään mainio keksintö sateisessa Irlannissa, mutta ei sekään haittaa ainakaan silloin ku myyjä hymyilee sulle sitä pussia ojentaessaan. 

Old Head Beach & Westport

Outoa kirjottaa asioista mitkä tapahtu monta kuukautta sitte, mutta kerranki on aikaa. En voi uskoa miten en ole vieläkään kirjottanu esimerkiksi Dublinin reissuista, Galwaystä tai Cliffs of Mohereista, mutta haluan alottaa nämä reissupostaukset vanhimmasta uusimpaan -järjestyksessä.

Kun tulin tänne Irlantiin, niin saman viikon sunnuntaina 17.8 lähdettiin hostperheen kanssa rannalle. Kamat kasaan ja menoks, ja otettiin vielä perheen koiraki mukaan. Mulle oli sen verran viileät kelit, etten menny uimaan, mutta sinne ne irlantilaset hostisä mukaan lukien vaan pulahti hyiseen veteen. Ite värjöttelin rannalla muiden kanssa kaks takkia päällä. Hrr. Myöhemmin hostisä kävi minun ja toisen lapsen kanssa kävelyllä näyttämässä kallioita, joista olis voinu hypätä mereen. Ja lopuksi mentiin syömään lounasta Westportiin. 

Westportin kaupunki on ihan melkein kivenheiton päässä Castlebarista, autolla sinne ajaa vartissa ja bussilla on perillä kai puolessa tunnissa. Moni suositteli mulle Westportia hyvänä paikkana mennä illalla ulos (night out/going out, plääh, onpa muuten hankala väkertää suomen kielellä jotain), joten niinpä sitten otettiin toisen suomalaisen au pairin, Miran kanssa, suunta kohti Westporttia ja Westportin yötä lauantaina 30.8. Kierreltiin ympäri Westportia ja Westport Housea kunnes sitte illan tullen löydettin itsemme pubien ja baarien hämärästä. Ja sieltä päädyttiin jonku randomirlantilaisen kolmekymppis -syntymäpäiville, ku joku seurue ohitti meiät kadulla huutaen "come with us, we have parties!" Irlanti yllättää. Westport oli ookoo, voi kuinka hullu se ilta olikaan. Oli ihan parasta. Hostelliyön jälkeen ootettiin junaa takas Castlebariin, ja käytiin vielä samasen synttärisankarin oudoissa jatkobileissä. Ei siitä sen enempää, hauskaa oli!