perjantai 28. marraskuuta 2014

Spend every penny on your dreams

Olen viettäny viimiset vuorokauet ympäri lentokenttiä ja on ollu aikaa ajatella. Castlebarista lähin tiistaina 25.11 kohti Dublinia itkuisten hyvästien jälkeen. Perheen lapsille sanoin viimisen kerran että "I love you", ja hostäitin kanssa itkettiin kilpaa juna-asemalla ja halattiin ja kumpiki sano, ettei voi ikinä kiittää toista tarpeeksi.

Dublin on yhtä söpö ku ennenki. Siinä kaupungissa vaan on sitä jotain. Se on ihan ku koti. Hostisä sano mulle, että koti on siellä missä sydän on. Dublinista otin bussin Mullingariin keskiviikkona, Bobby Horan oli yhtä mukava ku ennenki. Jätettiin hyvästit ja turistiofficessa kysyttiin haluanko Niall Horanin osotteen? Randomia. Mullingar oli rakkaus.

En jaksanu alkaa maksamaan kolmatta hostelliyötä ja säilytyspaikkaa laukuille, joten tiedossa oli taas öitä lentokentillä.Torstaina kolmen aikaan päivällä leiriydyin Dublinin lentokentälle odottelemaan. Ja odottelemaan. Odottelemaan. Skypetin irkkuperheen kanssa, ne sano että on ikävä ja että eihän mulla ole kylmä. Naurettiin posket kipeiksi. Taisin majottua sinne Dublinin kentälle yli 20 tunniksi, lento lähti vähän jälkeen puolen päivän perjantaina. Ja nyt istun Tukholmassa, 3A portilla oottaen lentoa Helsinkiin. Näin täällä Tukholmassa ekaa kertaa pitkään aikaan julkisella paikalla jotain suomen kielistä: Tervetuloa. Hämmästelin sitä, miten on tuttu kieli, mitä tapahtuu -ai niin, olen Ruottissa ja kohta Suomessa. Hätkähän joka kerta ku kuulen jonku puhuvan suomea, ja ihan liian outoa että huomisesta lähtien joutuu meikäläinenki sillä pärjäämään. Just nyt täällä joku mies puhuu suomea ja tuijotan sitä suu auki.

Puoleen vuoteen mahtu paljon. Englanti, Espanja, Irlanti. Lontoo, Bilbao, Pamplona, Peniscola, PortAventura, Olite, San Sebastian, Madrid, San Fermin, Castlebar, Westport, Croagh Patrick, Old Head Beach, Galway, Dublin, Mullingar, Ballinna, ja vaikka mitä muita paikkoja ja seikkailuja. Paljon unohtumattomia hetkiä ja ihmisiä. Monelle ihmiselle joita olen tavannu olen niin kiitollinen, että just ne on tullu vastaan ja on tehny tästä reissusta ikimuistosen. Mulla on jo nyt mahoton ikävä takasi Irlantiin, ja vaikea kuvitella että muutaman tunnin päästä olen takasi Suomessa. Olen niin tyytyväinen, että puoli vuotta sitte lähin yksin reissuun, vaikka monet vastaan ponnisteliki. Vielä olen elossa, ja mulla on yks vinkki joka ikiselle: ostakaa menolippu ja lähtekää. Jos haluat tehä jotain niin tee, äläkä välitä mitä muut ajattelee. Se on sinun elämä mitä elät, ja sulla on mahollisuus vaikuttaa, tarviiko myöhemmin katua vai ei.

You only live forever in the lights you make.

tiistai 18. marraskuuta 2014

When I can hardly walk and my hair is falling out, we'll still stay up till morning

Laitan vieläki teehen niin paljon sokeria, että se maistuu ällömakealta mutta on silti hyvää. 
Tänne tuli uus au pair tänne perheeseen, koska minä lähden (ja edelleen liian pian).
Se anto mulle postikortin, missä luki että mulla on koti ja ystävä Barcelonassa. Ja kiitti kaikesta. 
Näen kaks maailman siisteintä ihmistä ihan pian, silakat lähtee nimittäin ongelle.
Olen pakannu, purkanu, viettäny öitä lentokentillä, pikaruokapaikassa, lentokenttien lattioilla, ja niin räkäsissä ku ihanissaki hostelleissa. Ja eiköhän tässä vielä muutaman kerran ehi yötä lattioilla viettää ja voi varmaan ties missä nukkua ennen ku Suomen kulmille tai palaan.
Ja ihan ku me ikinä Ellin ja Sussen kanssa osattais nukkua ku me nähään? 



lauantai 15. marraskuuta 2014

She said it was something that she won't forget, having no regrets is all that she really wants

Koitan vieläki olla ajattelematta että lähen ihan kohta. Liian kohta. Eka kuukausi Irlannissa meni siihen että totuttelin kaikkeen, toka kuukausi varmaanki siihen että nautin kaikesta ja viiminen kuukausi siihen että panikoin ja pelkään lähtöä entistä enemmän. 



On ihan ok palata Suomeen, koska joulukuulle on niin kaikkea kivaa suunniteltuna; Ellin ja Sussen näkeminen vihdoin ja viimein, R-live, Jokereiden pelit Hartwallilla, Tuubi -ohjelman kuvaukset, Elastisen keikka ja sekä tietysti joulu ja oman perheen näkeminen, sekä myös muuiden ystävien näkemistä, Gerard Wayn keikkaa unohtamatta. Silti kuitenki se ajatus, että lähen Irlannista tosi pitkäksi aikaa pois on pelottanu jo kauan. Tuntuu siltä, että joulukuu ja ehkä vielä tammikuuki ja ehkä eka viikko helmikuustaki menee tosi nopeaa, mutta on semmonen tunne, että keväällä iskee pakokauhu ja hulluus. Olen niin innoissani joulukuusta että poskiin sattuu hymyileminen, mutta miksi täältä pitää lähteä?


Varasin onnibussin. Ostin paidan ens kesää varten, Amsterdam. Rakastuin Night Changes -biisiin ja pelkään että kuuntelen sitä liikaa. Se soi replayna koko ajan. Menen kohta takas Dubliniin, kaupunkiin joka on minun suuri rakkaus, mutta ei se tunnu samalta ilman Sussea. Elli kunpa tulisit kans ens kesänä reissuun. Meiän naapuriin on muuttanu mies jolla näkyy laivoja ikkunasta. Tämä kolmevuotias tyttö tässä perheessä sanoo mulle melkein joka päivä että "I love you" ja mie vastaan "I love you too". 
Menin tänään juomaan lempismoothieta lempikahvilaan. Eli yellow mellowia O'briensiin. Siinä penkillä löhötessäni, revityt housut jalassa, hiukset varmaan ihan sekasin, takki rennosti auki ja muutenki varmaan ihan omalaatuselta näyttäen, nauraen itekseni kavereiden viesteille smoothieta ryystäen, oman pään sisällä mietin taas sitä, että onneksi en ole samanlainen ku kaikki muut, ku katoin ympärilleni. Se, ku muut istuu selkä suorassa, meikki tiptop, kalliin näköstä kakunpalaa syöden ja jotain mokka/latte/cappucinopaskaa juoden, jokin siinä vaan ei ole minua. 


Elämä jaksaa hymyilyttää vaikka varmaan itken ihan liikaa Castlebarin juna-asemalla, ellen sitten juokse koko junaa karkuun. Wispa -suklaa on parasta. Dublinin valoihin on hyvä lopettaa.


We're only getting older baby
And I've been thinking about it lately
Does it ever drive you crazy
Just how fast the night changes?
Everything that you've ever dreamed of
Disappearing when you wake up
But there's nothing to be afraid of
Even when the night changes
It will never change me and you

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tapitan tähtiin, ne tuijottaa maailmaa, päässä pyörii asioita välilt maan ja taivaan

Minne nämä viikot oikein katoaa? Onneksi tosin on paljon asioita mitä oottaa, lähetään ens kesänä Sussen kanssa Belgiaan ja Norjaan, hups? Ihan jees.Pastellivärit on myös jees, ja hassua että nyt jo tulee sellasia "Tuon laukun otan Belgiaan!" "Minkä paidan otan Norjaan?" -ideoita. Kreisii.



Käytiin Sussen kanssa Dublinissa, miten siitäki voi olla jo pari viikkoa? Oli ihan järjettömän kivaa, ja tuntuu että tehtiin vaikka mitä. Nähtiin paljon (melkein liikaa) värikkäitä ovia, ajeltiin hevoskärryillä ympäri kaupunkia, otin niskalävistyksen, nähtiin kaikkia söpöjä katuja ja kujia, oltiin yötä McDonaldsissa, juotiin Guinnesia Temple Barissa, ja leiriydyttiin hostellin käytävälle muutamaksi tunniksi nauramaan niin että poskiin sattu. One Republicin keikka oli huippu hyvä, ei itketty, mutta melkein.



Tämä viikonloppu oli kiva. Perjantai-iltana vietettiin Halloweeniä, ja ekaa kertaa pääsin viettämään sitä kunnolla. Kävin karkki ja keppos -kierroksella hostäitin ja pikkusiskon kanssa, ja yöllä lähdettiin muitten au pairien kanssa ulos. Minun piti lähteä kotiin aikasin, koska lauantai aamupäivälle mulla oli tatuointiaika, mutta hups löysin itteni kotoa puoli neljän maissa. 



Lauantaina täällä oli joku Mayo -päivä, en enää muista mikä, mutta joku spesiaalijuttu kuitenki. Jalkapallojoukkueen pelaajat oli jakamassa main streetillä nimmareita eri paikoissa, mistä sain tietää vasta autossa matkalla tatuointiliikkeeseen. Pysähdyin sitte hetken mielijohteesta urheilukauppaan ja vaikken ketään pelaajia tiedäkään, selfie oli pakollinen muisto. Ihmiset oli kovin mukavia. Lucky 7 oli täydellinen paikka tatuoinnin ottamiselle, ja Tony osas hoitaa hommansa. O Briensin smoothien ja muiden kauppojen jälkeen oli aika kiiruhtaa kotiin oottamaan x factoria. 



Tänä sunnuntaina koitin syyä perinteistä irlantilaista aamupalaa, mutta jostain syystä joku pekoni ei vaan menny alas. Tänään on ollu tosi sateinen päivä, enkä vaan tajua miten mulla on koko ajan niin kylmä. Täällä on silti tosi värikästä, tykkään tästä paikasta melkein liikaa. Ja kirjakaupoista, tämä sunnuntai oli täydellinen sunnuntai kahen kirjan ostamiselle. Vielä ku vaan jaksais lukea ne? Paperipussit ei vieläkään ole mikään mainio keksintö sateisessa Irlannissa, mutta ei sekään haittaa ainakaan silloin ku myyjä hymyilee sulle sitä pussia ojentaessaan. 

Old Head Beach & Westport

Outoa kirjottaa asioista mitkä tapahtu monta kuukautta sitte, mutta kerranki on aikaa. En voi uskoa miten en ole vieläkään kirjottanu esimerkiksi Dublinin reissuista, Galwaystä tai Cliffs of Mohereista, mutta haluan alottaa nämä reissupostaukset vanhimmasta uusimpaan -järjestyksessä.

Kun tulin tänne Irlantiin, niin saman viikon sunnuntaina 17.8 lähdettiin hostperheen kanssa rannalle. Kamat kasaan ja menoks, ja otettiin vielä perheen koiraki mukaan. Mulle oli sen verran viileät kelit, etten menny uimaan, mutta sinne ne irlantilaset hostisä mukaan lukien vaan pulahti hyiseen veteen. Ite värjöttelin rannalla muiden kanssa kaks takkia päällä. Hrr. Myöhemmin hostisä kävi minun ja toisen lapsen kanssa kävelyllä näyttämässä kallioita, joista olis voinu hypätä mereen. Ja lopuksi mentiin syömään lounasta Westportiin. 


















Westportin kaupunki on ihan melkein kivenheiton päässä Castlebarista, autolla sinne ajaa vartissa ja bussilla on perillä kai puolessa tunnissa. Moni suositteli mulle Westportia hyvänä paikkana mennä illalla ulos (night out/going out, plääh, onpa muuten hankala väkertää suomen kielellä jotain), joten niinpä sitten otettiin toisen suomalaisen au pairin, Miran kanssa, suunta kohti Westporttia ja Westportin yötä lauantaina 30.8. Kierreltiin ympäri Westportia ja Westport Housea kunnes sitte illan tullen löydettin itsemme pubien ja baarien hämärästä. Ja sieltä päädyttiin jonku randomirlantilaisen kolmekymppis -syntymäpäiville, ku joku seurue ohitti meiät kadulla huutaen "come with us, we have parties!" Irlanti yllättää. Westport oli ookoo, voi kuinka hullu se ilta olikaan. Oli ihan parasta. Hostelliyön jälkeen ootettiin junaa takas Castlebariin, ja käytiin vielä samasen synttärisankarin oudoissa jatkobileissä. Ei siitä sen enempää, hauskaa oli!















keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Across the city steam and light, wishing wells and magic spells and everything between

Nyt ku olen juonu kaks kuppia muumiteetä, fiilistelly taas ihan vähän (oikeastaan tosi paljon) tulevaa Dublinin viikonloppua, kuunnellu sateen ropinaa ja hymyilly elämälle ja nauranu taas kaikelle, vois taas kirjottaa jotain juttuja ylös. Ihan vaan siksi etten unohda kuin siistiä täällä on. Joskus tulevaisuudessa jos elämä alkaa kyllästyttään voin lukea näitä tekstejä ja päättää tulla takas Irlantiin. Ostin tänään Gerard Way:n uuden Hesitant Alien -levyn, sitä kuunnellessa nyt on hyvä hetki kirjottaa.


Mulla ei ole ekoista päivistä paljoakaan muistikuvia. Olin vaan niin väsyny, Madridin lentokentällä vietetyn yön jälkeen en juurikaan junassa matkalla Castlebariin nukkunu. Se aika meni jännittämisessä ja kaiken uuden ihmettelemisessä. Dublinin Heustonin juna-asemalla juttelin jonku vanhan mummon kanssa, joka ihmetteli kuinka olin niin ruskettunu muihin kalpeisiin irlantilaisiin verrattuna. 
Heh, tulin just Espanjasta.
Mitä teet täällä?
Muutan tänne, Castlebariin.
Se mummo oli herttanen, toivotteli muistaakseni jumalan siunausta ja ainaki onnea matkaan.


18 tuntia ja lentokenttä. Adios Madrid & España:


Olen vieläki yllättyny että joskus aamuyön tunteina sain jopa nukuttua tuossa tolpan ja laukkukärryn välissä, vihreän takin päällä. Nukuin ainaki tunnin ellen toisenki.



Junan lähdettyä kohti Castlebaria alko armoton miettiminen että Johanna, mitä oikein olet taas tekemässä? Olin taas matkalla asumaan jonku tuntemattoman perheen kanssa, ja mulla tulis oleen taas vastuu kahesta pienemmästä lapsesta, joista toinen ei ole ees yhtä vuotta täyttäny. Hermoilin ja jännitin ja panikoin varmaan koko junamatkan, aina välillä ihmetellen että aijaa, Irlannissa sittenki tarvii adapterin ja hups, täällä on irlannin kieliki, mitä nuo tekstit tuolla seinissä meinaa? Vai onko tuo sittenki ranskaa? Pardon mun ranska, en ymmärrä. Oli hassua ku asemien nimet oli aina irlanniksi ja englanniksi ja mietin vaan, että koskakohan minun pysäkki tulee. 

Kaikki se jännitys kuitenki haihtu siinä silmänräpäyksessä ku halasin hostäitiä Castlebarin söpöllä juna-asemalla.


Juna-asema tuntu pieneltä, sen muistan, ja siellä oli kukkia. On se vieläki pieni ku sielä käy.
Kaikki näytti Emmerdalelta. Jo lentokoneen ikkunasta kattelin kaikkia peltoja ja niittyjä mitkä näytti ihan samoilta ku Emmerdalen tunnarissa. Ajeltiin pois juna-asemalta, muistan ku sanoin hostäitille että kaikki muistuttaa ja näyttää niin Emmerdalelta. Mentiin hakeen lapset hoidosta, ja muistan ku istuin siellä jossain olohuoneessa ja join teetä ja söin keksiä ja olin sellasessa koomaväsymyksessä mutta olin niin innoissani kaikesta, etten oikeastaan ajatellukaan nukkumista. Siinä ku join teetä ja kattelin kahta lattialla leikkivää lasta ajattelin, että noitten kans tuun viettään seuraavat yli kolme kuukautta, kaikkeen sitä joutuu. Mutta se on ihan ok. Ajettiin kotiin, näin minun uuden huoneen, meiän kolmikerroksisen talon, ja leikittiin palikoilla. 

Minun ensimmäiset päivät ei ollu varsinaisia työpäiviä, vaan sain rauhassa nukkua univelat pois, asettua aloilleni, purkaa tavaroita ja tutustua perheeseen. Ja opetella miten vauvaa hoidetaan, mulla ei ollu yhtään kokemusta vauvojen hoidosta ennen ku tulin tänne, ja tänne ku tulin niin toinen tytöistä oli seittemän kuukautta vanha. Kaikki on kuitenki sujunu hyvin! Ekoina päivinä tapasin myös lasten isoäidin, ja jos oikeen muistaan niin esittelyt ja kättelyt tein unenpöpperöisenä, vasta heränneenä, yöpuku ja "Thank you for the venom" -bändipaita päällä. Joo. 




Irlanti ja Espanja on kovin erilaisia maita asua. Tykkään Irlannista paljon enemmän, varmaanki ihmisten takia. Ihmiset täällä on tosi mukavia, lähes jokanen vastaan tuleva tervehtii tai huikkaa "how are ya?" kadulla, tai edes vääntää pienen hymyn. Jos tarvii apua, sitä saa. Ihmiset on iloisia, juttelee paljon, ja on kohteliaita ja ystävällisiä. Ihmiset Espanjassa varotteli minua Irlannin säästä, mutta loppujen lopuksi tykkään tästä? Okei, tänne tullessa sää täällä Mayossa oli epätavallisen lämmin ja vielä pari päivää sitte oli tosi aurinkoista ja pysty oleen ilman takkia ulkona, mutta minua ei ole yhtään harmittanu jättää Espanjan helteet taakse. Täällä on hyvä olla.




Kolmen viikon jälkeen ostin sateenvarjon, mutta sitten päädyin käveleen vesisateessa ilman sitä ihan vaan siksi, että vesisade ja syksy on jees. Joinakin päivinä varta vasten ootan että tulee pimeä, ja lähen käveleen, koska iltakävelyt pimeällä kaupungin valoissa on jotain parhautta. Varsinki ku tuoksuu syksy, maaseutu, takka, marjat -tuoksuu ihan vaan Irlanti. Joskus vesisade harmittaa, varsinki jos sataa ku saavista kaatamalla ja sateenvarjo on rikki ja haluais mennä ulos, mutta loppujen lopuksi tämä sää täällä on ihan mukava. 
Vaikkaki Espanjan kesävaatteiden kanssa olin täällä aluksi aika hätää kärsimässä, ja Dublinissa eka ajatus ku astuin lentokoneesta ulos oli "Hyi helvetti täällä on kylmä."




Täällä olen yleensä arkipäivät lasten kanssa, joskus tarpeen tullen myös iltaisin. Joinaki päivinä kiertelen Castlebaria, joinaki iltoina menen pubiin, näen kavereita tai molempia. Viikonloppuisin saatan joskus matkustaa jonnekki, tai joskus jään kotiin ihan seku vaan viettään aikaa hostperheen kanssa tai rauhottumaan työviikon jälkeen. Castlebar on söpö kaupunki, ja monesti mielelläni jään kotiin että saan omaa aikaa kierrellä täällä. Usein jään myös skypettämään Ellin ja Sussen kanssa, nauretaan, jutellaan, nauretaan lisää, nauretaan niin että poskiin sattuu eikä silti voi muuta ku hymyillä ja miettiä, kuinka hassua on, että asutaan kaikki eri maissa kaukana toisistamme, ja silti aina jutellaan, nauretaan ja sekoillaan  Sussen sanoin "ihan ku oltais nähty vasta eilen".




On muuten jännää, että ku asun toisessa maassa niin alan tykkäämään asioista mistä en tykänny Suomessa. Esimerkiksi Espanjassa fetajuusto oli minun lempparia, ja täällä syön kaurapuuroa, kyllä, uskokaa tai älkää, kaurapuuroa, joinaki aamuina. Suomessa olin aika nirso ruuan suhteen, leivän päällä soin ainoastaan juustoa, mutta täällä suuhun menee melkein kaikki mahollinen. Espanjassa rakastin ruokaa, ja Irlantiin muuttaessa suhtauduin aika pelokkaasti siihen, että mitä irlantilaiset syö. Mulla ei ollu aavistustakaan mitä tämä oranssipäinen kansa suuhunsa pistää, paitsi tiesin että nämä syö paljon perunoita. Mutta nyt yli kahen kuukauden jälkeen voin todeta, ettei ruoka täällä ole ollenkaan hassumpaa. Teetäki olen oppinu juomaan, vaikkaki vaalea leipä alkaa jo kyllästyttämään.
(Offtopic: Breakfast time with Peppa juu, mutta kuinka rasittava yks lastenohjelma voikaan olla? Nimittäin Peppa Pig. Jo se tunnari saa minun korvat miltei vuotamaan verta, ja sitte ku ne possut alkaa röhkiin niin tekis mieli vaan repiä television piuhat seinästä irti. Ja pahinta on se, että varmaan jokanen lapsi tuntuu rakastavan sitä ohjelmaa, myös tää kolmevuotias täällä, mikä tarkottaa sitä että Peppa Pigiä katotaan telkkarista tai dvd:ltä aina ku mahollista, ja kaupoissa joka kulman takaa tulee vastaan tavaraa missä on ne isokärsäset possut. Tsiisus.)





Irlannissa on paljon nähtävää. Castlebarin lisäksi Old Head Beach, Westport, Croagh Patrick, Galway, Cliffs of Moher, Pontoonin järvi, jalkapallo-ottelu Dublinissa ja Mullingar on ainaki nähty, enkä oikeen tiiä minne vielä matkustaisin ennen ku palaan takasin Suomeen. Ainaki Dublinissa käyn nyt tänä viikonloppuna, ja Mullingarissa ja Westportissa pitää käydä uudelleen ennen lähtöä. Belfast, Ballinna ja Newport houkuttelee myös, ja ehlä Athlone, mutta haluan jättää jotain näkemättä, että mulla on syy palata takasin tähän maahan vielä joskus. 




Täällä on tosi paljon muitaki au paireja, vaikka osa minun kavereista on jo lähteny pois tai vaihtanu perhettä muualle. Seuraa löytyy reissuun ja ulos ja pubiin jos vaan haluaa, mutta joskus on tarve tehdä jotain yksin, saada aikaa itelle tai ihan vaan rauhottua. Yksin matkustelukaan ei ole mulle ongelma -päinvastoin. Muistan ku hostisä sano joku ilta, että joskus matkustellessa ne unohtumattomimmat kokemukset kokee yksin liikkuessa ympäriinsä.



En malta oottaa kaikkea mitä on vielä luvassa, vaikka päivät kuluu liian nopeaa. Ei, en haluais jättää tätä maata näin pian ja palata Suomeen, mutta kaikkea kivaa on vielä luvassa! Lauantaina otan aamujunan Dubliniin missä näen Sussea. Kierrellään ympäri kaupunkia, tehdään mitä mieleen vaan juolahtaa, käyään One Republicin keikalla, jäädytään lokakuisessa Dublinissa ihan vaan siksi että hameet on kivoja ja, oi, oispa jo lauantai -tulee niin kivaa! (Ja ens kerralla Elli sinäkin tulet, joohan?)




Terveisiä Emmerdalesta! Eiku siis Irlannista.

Jos vielä yks kuppi muumiteetä.
Nämä muuten juo täällä teen maidon kanssa? Yäk.